sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Melko pitkä gap

Ei tästä tauosta pitänyt näin pitkä tulla, mutta parempi myöhään ku ei milloinkaan. Ja nytkin taidan aloittaa Lontoon-matkan purkamisen helpoimmasta päästä eli muutamasta ostoksesta.

Lopulta shoppailuaika jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun muuta "ajastettua" ohjelmaa oli sen verran paljon. No, olin jo etukäteen tutkaillut suosikkikauppojeni valikoimaa netistä ja tein täsmäiskuja. Koska olin kehittänyt lähes pakkomielteen löytää mustavalkoiset "gansterikengät", Debenhamsin kenkäosasto oli tärkeimpiä käyntikohteita. Ja sieltähän ne kenkulit sitten noin kolmen minuutin harkinnan jälkeen tarttuivat mukaan. Valkoinen olisi saanut olla valkoisempaa, mutta sellaisia ei ollut tarjolla, eikä olisi ollut muissakaan tsekkaamissani kaupoissa, sen sain huomata myöhemmin. Sen siitä saa, kun on näiden muotivillitysten kanssa vähän jälkijunassa. Joka tapauksessa, nämä olivat lähinnä täydellistä, nahkakengät, ihan mukavat jalassa ja vieläpä tarjouksessa.


Toiset kiinnostavat kengät olin bongannut Marks & Spencerin nettikaupasta. Retrot sandaalit, sellaiset 40-lukuisen tyyliset. Ja viimeisenä matkapäivänä kävin nekin nappaamassa mukaani.



Myös peruspikkumusta on ollut hankintalistallani, mutta kun olen jotenkin niin hankalan mallinen ihminen, niin mekon - varsinkin sellaisen kotelomekkomallin - löytäminen on suht' mahdotonta. Siispä olin varsin tyytyväinen tähän puolikellohelmaiseen mustaan mekkoon, joka saa vast'edes toimittaa pikkumustan virkaa. Marksilta tämäkin, miellyttävää, vesipestävää sekoitekangasta, edullinenkin vielä.


Ja tietysti Mikki-paita piti ostaa, kun sellaiseen törmäsin Primarkilla : )


Lisäksi mukaan tarttui pari muuta puseroa, mutta ne on niin basiciä, ettei jaksa tänne laittaa.

Ajattelin kertoa myös muutamia ravintolavinkkejä, mutta palataan niihin myöhemmin, nyt ei jaksa enää istua koneella valitsemassa ja käsittelemässä huonoja kuvia.

Ei kommentteja: